Mila #1

Päätinpä alkaa kirjoittaa tällasta tarinaa, jota tänne sitten aina julkasen mitä enemmän saan kirjotettua. Laitan aina tunnisteeksi mila niin nää löytyy sitten helposti... Tää eka pätkä ei tosin ole kyllä mikään pitkä ja tää on vähän sekava ku tää on vaa tämmöstä epämäärästä tajunnanvirtaa.

***

”Mila, lähdetkö sä meidän kanssa Alaniaan?”

”Voin mä vaikka lähteekki, eipä mulla muita suunnitelmia oo.” Krista ja Emilia suunnittelivat innolla viikonloppua. Koulu alkoi olla lopuillaan ja kesäloma häämötti. Lukion toinen vuosi oli mennyt niin nopeasti, että olin jo alkanut hermoilla syksyn kirjoituksia. Kaverini eivät osanneet hermoilla, heidän elämänsä oli täynnä glamouria ja kaikkea muuta mahdollista. Olimme kaikki saavuttaneet sen suuren ja loisteliaan täysi-ikäisyyden, tosin minun elämäni ei ollut muuttunut yhtään, lukuun ottamatta sitä että pääsin baariin. Siellä oli tullut juostua monet viikonloput, aina ne tosin päättyivät samoin. Kristaa ja Emiliaa pyysivät monet tanssimaan ja he lähtivät miltei joka kerta jonkun pojan kanssa kotiin, kun minä istuin hitaiden kappaleiden ajan yksin jossakin nurkassa tequilashotteja kiskoen ja lähdin lopulta yksin kotiin taksilla, joka maksoi aina ihan liikaa. Ja joka kerta minä itkin kotona, itkin niin kauan, etten enää jaksanut pitää itseäni hereillä.

Alaniassa turkkilainen mies otti vastaan tilauksemme. Tytöt ottivat kasvishampurilaisateriat ja minä tilasin kebabrullan. Ja söin sen kokonaan. Sen jälkeen minua alkoi hävettää. Kehoni seitsemänkymmentäviisi kiloa alkoivat kuhista ja suunnitella lisääntymistä. Minua hirvitti. Senhän takia minua ei kukaan katsonut, olin niin lihava ja ruma.

”Mä taidan lähteä kotiin jo, tuli vähän huono olo”, sanoin kavereilleni ja nousin pöydästä. Yritin kävellä mahdollisimman normaalisti ulos ravintolan ovesta ja sitä myöten autooni, mutta minua huimasi. Miksi ahdoin tuota paskaa sisälleni enkä liikkunut, vaikka olisi pitänyt?

Kun ajoin kotiin päin, pysähdyin bussipysäkille ja sammutin auton. Hengitin syvään ja katsoin itseäni taustapeilistä. Miksi minä olin päästänyt itseni tänne asti? Käteni vapisivat ja näköni sumeni. Hienoa, itkin taas. Katsoin käsivarsiani, joissa oli haaleita arpia. Ne oli tehty joskus yläasteella. Nyt minun teki mieli repiä ihoni rikki uudestaan. Minua oksetti. Ulkomuotoni ällötti minua. Nousin autosta ja kävelin ojan puolelle. Lysähdin polvilleni ja työnsin sormet kurkkuuni. Kertaalleen jauhettu ja puoliksi sulanut rulla makasi seuraavaksi pakokaasujen saastuttamalla nurmikolla. Vapisin entistä pahemmin. Minun olisi pakko tehdä tälle jotakin. En enää voinut jatkaa näin.

Nousin ja palasin takaisin autooni. Oloni oli jo paljon parempi. Mielessäni pyöri kaikkien niiden laihojen ja kauniiden tyttöjen blogit ja videot. He pystyivät pitämään itsensä kurissa. Heidän ruokatottumuksensa olivat normaalit ja he harrastivat liikuntaa. Minä vain istuin koneella ja ahdin suklaata suuhuni. Tähän tulisi nyt muutos, vaikka se veisi henkeni.  

Zu Sterben fällt so leicht

Mä en tiedä miksi. Mä en jaksa olla olemassa. Mä en halua olla. Tumppasin jo kerran tupakan omaan käteeni. Mä en jaksais olla enää. Mua ei kukaa etes kato koskaan. Olin kaverin kanssa baarissa. Sitä pyysi niin moni tanssimaan. Veera on niin vitun suosittu ettei kukaan. Mua ei etes kato kukaan. Mä en jaksa olla. Mä en todellakaan jaksa,

Jos ette osaa saksaa nii suosittelen kattoo tän biisin enkunkieliset sanat.

Show me how to be whole again

Mä oon alkanut epäillä että mun äiti on alkoholisti. Tänäänki ku mä tulin kolmen aikaan koulusta niin se oli täällä jo ympäripäissään, nyt se on todennäkösesti sammunut. Mä en jaksa sitä. Pari vuotta sitten tähän aikaan kaikki oli kyllä vielä pahempaa, mutta mä en siltikään jaksa jos mutsi juo keskellä viikkoa.

Suvulta kai se on perittyä että mäkin vedän kännit useammin ku ois tarpeen. Aina kun vaan on mahdollisuus tai liikaa vituttaa nii se pullo on kädessä. Mut mä teen sen vain viikonloppuisin, yöllä, ilman että kukaan selväpäinen on näkemässä. Paitsi ehkä taksikuski. Toisaalta siis aika kaksinaismoralistista valittaa jos mutsi juo, mutta mä en vaan siedä sitä kännissä, harvoista ihmisistä tulee niin helvetin rasittavia. Ja faija on toinen. Sitä ei kanssa kestä hullukaan jos se on kännissä.

Mä en ymmärrä miksi niin monet on niin helvetin masentuneita nykysin tai jotain. Kaikilla tuntuu menevän asiat päin persettä koko ajan. Mietin et pääseekö tästä koskaan eroon, kukaan? Ajatukset on aivan liian sekasin, että vois ees jotain ymmärtää.

Joululoma alkaa tänään. Illalla vielä juhla. Mä en jaksaisi, en jaksais millään. En pidä lomista, varsinkaan joulusta. Mä en halua olla kotona ja joulu on sitä yhtä ryyppäämistä. Mä en ole nähnyt yhtäkään selvää/normaalia joulua koko elämäni aikana. Mä haluan vaan valua aina pois kun tulee joulu. Oon halunnut aina, tai niin kauan ku vaan muistan. Joka helvetin joulu mä itken, koska kaikki menee päin persettä. Kai se on pakko tarttua siihen persikkakossupulloon, jonka eilen jo valmiiksi ostin. Mä pelkään nähdä kännisiä ihmisiä selvänä. Okei, siedän mä omista kavereistani osan, mutta en juuri muita ihmisiä.

Tällä kertaa laitankin pari biisiä.

'

Mä en vieläkään oo päässyt näistä tunteistani eroon, vaikka mä kuinka haluaisin. Mä en vaa pysty unohtamaan sellasta ihmistä, jota oon ajatellut niin helvetin kauan. Toi yllä oleva biisi kuvaa tätä hetkeä aika hyvin. Ja on muutenkin ihan helvetin hyvä kipale. Huudatan sitä aina autossakin. Mä en tiedä MITÄ MÄ TEEN. Ne epämääräset katseet aina pitkin päivää sekottaa mun päätä vaan enemmän. Ja se että mä olin sinä yhtenä iltana niin lähellä sitä. Sillon muuten soi Britney Spearsin Everytime. Jotenkin tuntuu etten halua kuulla sitä biisiä enää ikinä...


Cause I'm only a crack in this castle of glass 
Hardly anything there for you to see. 
For you to see 

This is my December

Mä tahtoisin olla vahva. Sellanen joka kestää kaiken ja jota muut pelkäis. Oon tottunut siihen yksinäisyyteen osittain, mutta toinen puoli minusta huutaa huomiota. Haluaisin jonku sellasen jolle olisin tärkein, mutta toisaalta mä vaan haluan olla se synkkä ja pelottava. 

Jee, ensimmäinen lukija!

No joo, väitän aina että oon yksinäinen mutta on mulla muutama kaveri kenen kanssa joskus vietän aikaa. Mut mä kai vaan olen niin kiittämätön paska että se ei riitä. Ku ne on loppujen lopuksi niin erilaisia ku mä. En mä tiedä. Niitä ei kiinnosta samat asiat ku mulla ja.. En tiedä. 

Veera on taas sen bff:n kanssa Joensuussa (myös paikkakunnat on muutettu, mutta pakko kirjottaa joku tuohon koska kuulostaa idiootilta sanoa vaan ''toisessa kaupungissa'' tai en mä tiedä, whatever...) ja lintsas koulusta sen takia että pääs sinne aikasemmin. Onnee vaan sillekki. Olin pitkästä aikaa eilen parin mua nuoremman tyypin kanssa tekemisissä. Toinen niistä olkoon vaikka Annika. Sain kuulla et tää Annika oli jääny pilvestä kiinni ja nyt se joutuu käymään huumeseulonnoissa kolme kuukautta. Ilmeisesti Annikaki on ollu pitemmän aikaa masentunu ja se syö kaiken maailman lääkkeitä mut ei siitä huomaa sitä yhtään.. Musta se luultavasti paistaa kilometrin päähän.

Ja mun päässä on pyöriny eilen ja tänään koko ajan sama asia. Ku käytiin Annikan kanssa kaupassa niin siellä tuli vastaan joku emotyylinen(?) tyttö(?), no henkilö kuitenkin ja sillä oli mustat hiukset silmillä ja se katto maahan ja punamustaruudullinen paita ja se vaan katteli maahan. Mulla alko heti ahdistaa ja mun teki mieli vetää se mun syliin ja halata sitä. Jotenki tuntu että näin suoraa sen pään sisään, vaikka eihä mistää voi olla varma. Tuntu vaan että se on joku tosi yksinäinen ja satuttaa itteensä ja... Äh. Sellanen vaan. Se oli tosi paljon samanlainen ku yks poika joka oli mun kanssa samaan aikaan osastolla. Aika hauskaa, että tää ihminen varmaan ajattelee että sitä ei kukaan huomaa eikä kukaan välitä mutta mä mietin sitä ja kirjotan siitä blogiin vaikka en ees tiedä kuka se oli. En oo aikasemmin nähny sitä, en edes tiiä onko se täältä. 

Maailmanloppu tulee ens perjantaina. Alle viikko elinaikaa. Are you ready? Hah. Mä nauran jos se tulee, mutta tuskinpa. Ei oo mitään ennalta tulleita merkkejä, ellei tää pallukka jonka päällä me seisotaan sitte räjähdä ittestään.

Aattelin että pistän aina joka postauksen loppuun jonku biisin.

A blink of light... or then not

Tänään tapahtu jotai sellasta mitä en ois osannu kuvitella. Ensin suurinpiirtein itken ja sitten... No joo. Vaikka pääsin näin epämääräisen läheisiin tunnelmiin mun elämäni rakkauden kanssa niin en siltikään jaksa uskoa että mitään tapahtuis. Miks tapahtuis? Mutta onpahan ainakin yks asia mitä voi muistella positiivisesti.

Mun kaveri Emma tuli Jyväskylästä tänne. Sen kanssa olin baarissa. Oli hauskaa. Tiettyyn pisteeseen asti. Sitten näin jotain ihan paskaa. Sitten vedin tequilan. Sitten mä vedin sen erään väkisin mun mukaan. Ja mulla oli siinä niin hyvä olla. Mutta en tiiä tuleeko se koskaan toistumaan.

Mä antaisin kaiken jos mä vain saisin sen. Ihan kaiken.

Vittu

Tänään on todellakin ollut ihan paska päivä. Mä niin vihaan tätä mun elämää. Jo aamulla ku heräsin nii oli paska fiilis, joka johtuu siitä unesta minkä näin. Siinä kaikki oli taas niin täydellistä ja sain sen kenet haluan, mutta ei, ei niin voi käydä. 

Ja mua vituttaa et oon syöny ku sika tänään. Ihan liikaa. Tekis vaa mieli oksentaa kaikki pihalle. Mut kaikista eniten mua vituttaa pari mun ''kaveria''. Olkoon tää toinen vaikka Veera. Veera pitää mua pelkkänä kuskina ja hakijana ja koskaan ei voida olla kahestaan, vaan sen on aina pakko raahata sen bff mukaan. Oon tuntenu Veeran iät ja ajat ja mulla alkaa vituttaa toi et se vaa käyttää mua hyväks. Alkaa muutenki tuntuu et se ihmine on täys idiootti, käyttää hyväks kaikkia jätkiä ketä sillä on. Ja aina ku oon Veeran kans ja se sen ihq daa besu on mukana, nii ne vaa nauraa keskenää ja heittää jotai inside läppää tai muistelee jotai yhteisiä kännisekoiluiltoja jollon mä en oo varmasti ollu mukana. Niistähän illoista ei ees puhuta, jos vahingossa oon eksyny niitten seuraan. Mulla niin vituttaa. Miksi vittu mun sitte ees pitäis olla niide kaa kerran ei voida puhuu ees mitään sellasta mihin mäki voisin osallistua -.- Painukoot helvettiin mä en jaksa enää.

Ja toinen on sit ihan toisesta päästä. Olkoon hänen nimensä Katri. Katri seurusteli ja oli kihloissa pidemmän aikaa (ollaan saman ikäsiä) yhden miehen kanssa, mutta hiljattain he erosivat. Sen jälkeen Katri juoksi baareissa joka viikonloppu ja meillä oli hauskaa, jos satuin pääsemään mukaan. Pari viikkoa eron jälkeen Katri löysi uuden miehen, olkoonpa hän vaikka Hannu. Nyt kun Katri seurustelee Hannun kanssa, hänellä ei riitä aika mulle yhtään. Ihan sama minä päivänä mä kysyn, vastaus on: "En mä tänään ku vietän Hannun kanssa romanttista iltaa ku ehitään nii vähän nähä." Ehitään niin vähän nähä ja joka päivä toi sama juttu??? Ja Katrin mielestä sellaisessa suhteessa ei oo mitään järkeä, missä ei nähdä joka päivä. Ok, ei sitten. Ei siinä, onhan se kiva kun seurustellaan ja on ihanaa jne jne mut oikeesti, ois se kiva jos ois kaverille edes kerran viikossa aikaa.

Mä vaan haluaisin sen ihmisen, ketä rakastan. Että mulla olis ees yks ihminen (perheen lisäks?) joka välittää. Mutta ku mä tiedän että mä en saa sitä. Sain jo kerran pakit. Ihme kyllä kyse ei ollu ikäerosta. Se käski mun odottaa. No jaa, ehkä mä odotan, mutta en siltikään usko että siitä mitään tulis, sillä mä lähden pois täältä. Mut ois vaan niin ihanaa tuntee rakastavansa jotakuta, vielä kerran, tulla rakastetuks, vielä kerran.

Mut mä en pysty siihen, koska en osaa päästää irti, en vihasta, en rakkaudesta, eikä kukaan katso mua päin.

Mä olen liian lihava.

You can fool yourself, I promise it will help